lauantai 14. joulukuuta 2013

Rip out the wings of a butterfly

Hei! Nyt siis vihdoin kun opinnäyte on ohi ja voi keskittyä muihin juttuihin. Ajattelin kertoa teille minun opinnäytteestäni. Opinnäytteen aiheena oli musiikki ja valitsin yhtyeen HIM asukokonaisuuden lähtökohdaksi. Asiakkaana minulla oli minun ihana ystäväiseni Anna, joka on suuri HIM-fani. Niimpä me sit yhessä suunniteltiin asu, johon sitten lopulta kuului vyötärökorsetti ja tyllihame.


Asiakas osti kaikki kankaat ja tarvikkeet. Korsettiin käytin mustaa PVC-kangasta, mustaa paksumpaa ja ohuempaa puuvillaa. Luina käytin valaan synteettistä luuta ja luukujiin käytin harmaata puuvilla vinokanttinauhaa. Hameeseen tuli mustaa kovaa ja pehmeää yleistylliä ja kuminauhaa. Kuminauhakuja oli mustaa ohutta puuvillaa, josta roikkuu kahta erillaista ketjua. Koko hame koostuu tyllisuikaleista, joiden päät on revitty. Kirjoitin tänne ompeluohjeet, jos joku innostuu itsekin tekemään tällaiset.

Korsetti

1. Ompele välivuori ja päällys kangaspalat yhteen. PVC-kangas on hyvin joustavaa eikä korsettikangas saa olla joustavaa. Ompelemalla se kiinni vahvempaan kankaaseen se estää kankaan joustavuuden.

2. Yhdistä kaikki korsetin palaset paitsi takakappale (tähän tulee myöhemmin nyöritys)

3. Kiinnitä vinokanttinauhat jokaisen avatun saumanvaran keskelle nuppineuloilla ja tikkaa se korsetin oikealta puolelta kiinni.

4. Valmista vuori samalla lailla kuin korsettikin (kohta 2.).

5. Kiinnitä vuori korsettiin sen takakappaleen reunoista.

6. Käännä korsetti oikein päin. Tee tikkaus takakappaleiden reunoihin. Ompele myös tikkaukset, joista muodostuu luukujat.

7. Valmista vinonauhat samasta kankaasta mitä käytät päällyskankaassa. Ompele se sitten korsetin yläreunaan kiinni.

8. Mittaa sopivat luut, pujota ne luukujiin ja ompele alareunaan samanlainen vinonauha kuin yläreunassa.

9. Mittaa ja merkitse korsettiin sirkkojen paikat ja kiinnitä ne.


Minun piti kiinnittää kaavat teipeillä, koska PVC-kankaaseen olisi jäänyt jäljet nuppineuloista.

Vuorin palat leikattuna.

Korsetin kokoamista.

Luukujan ompeluharjoitus.

Hame

1. Valmista kuminauhakuja ompelemalla sen sivusaumat.

2. Ompele suikaleisiin rypytysompeleet. Ota esim. 10 samanpituista suikaletta, aseta ne vierekkäin reunat hieman päällekkäin ja ompele reunaan kaksi tikkausta isolla tikillä. Jätä alkuun ja loppuun langanpäät.

3. Merkitse kuminauhakujan keskikohdat nuppineuloilla. Jos sinulla on pitkiä suikaleita, aseta ne taakse ja jos on lyhyitä, ne tulevat eteen. Ota juuri ompelemasi kappale ja aseta sen keskikohta merkitsemällesi kuminauhakujan keskikohdalle.

4. Ota toisen puolen langoista kiinni ja rypytä kappaletta niin, että se ylettyy vain sivusaumaan asti. Kiinnitä reuna nuppineuloilla ja tee sama toiselle puolelle. Tarvittaessa kiinnitä kappale useammasta kohdasta nuppineuloilla.

5. Ompele kappale kiinni kuminauhakujaan rypytysompeleiden keskeltä. Tee näin muille kappaleille.

6. Käännä kuminauhakujan toinen reuna yli ja tikkaa se kiinni. Jätä pieni aukko kuminauhaa varten!

7. Pujota kuminauha kujaan ja ompele sen päät yhteen useamman kerran. Ompele aukko kiinni. Ompele ohut ketju kuminauhaan kiinni käsin.


Tyllisuikaleet leikeltynä.

Tyllien kiinnitys.
 

Olen itse tosi tyytyväinen lopputulokseen ja niin taitaa myös asiakas olla :)
Tässä muutama kuva asusta asiakkaan päällä. Annalla on kädessä minun tuotesuunnittelun kansio, jonka olen tehnyt itse.

kuvaaja Elina Kauppi

kuvaaja Elina Kauppi

kuvaaja Elina Kauppi
 



Edge nails



Moikka! Olen ollut sairaana ja kotona oleskellessa onkin ollut hyvin aikaa tehdä omia juttuja. Ajan kuluksi päätinkin tehdä itselleni pitkästä aikaa rakennekynnet. Olen pitkään jo halunnut kokeilla erikoisemman muotoisia kynsiä ja nyt oli hyvin aikaa kokeilla. Pätin tehdä edge-kynnet (en tiedä mikä on tämän mallin suomenkielinen nimi). Kynsien keskelle tulee siis kulma ja kynsien päät ovat terävät.





Näissä siis oli valkoiset päät, joiden päällä oli vaaleanpunaista glitteriä. Tein nämä vain toiseen käteen, koska olin liian väsynyt tekemään toisia. Seuraavana päivänä sitten ajattelin tehdä toiseen käteen samanmalliset kynnet hieman erilaisella värillä. Tein hieman pitemmät läpinäkyvät kynnet, joissa on päissä kirkasta glitteriä joka hohtaa turkoosia. Nämä onnistuivatkin paljon paremmin kuin edelliset.


Pidän näistä enemmän kuin nuista toisista. Minulla tulee mieleen nuista kynsistä jääpuikot :)
On ollut totuttelemista olla näin pitkillä kynsillä.

Kirjoittakaa toki kommenttia tästä tekstistä tuohon alas! :)

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Nail stamps

Hei taas! Onkin taas kulunut aikaa siitä, kun viimeksi olen postaillut. Koulun opinnäytteen tekemisen aikana ei ole jäänyt juurikaan aikaa muulle. Nyt opinnäyte on vihdoin valmis ja aijon tehdä postauksen aiheesta lähiaikoina. Otin nyt aiheeksi kynsileimasimet. Nimittäin  veljeni oli juuri tullut Thaimaan reussulta ja tuonut tuliaisiksi ihania kynsijuttuja!

Kynsileimasin

Jotta voit leimailla erillaisia kuvioita kynsiisi, sinun pitää ostaa kuvalaattoja, lastan ja itse leimasimen. Laattoja on monenlaisia: on pieniä pyöreitä, kulmikkaita (joita minä käytän) ja isoja suorakaiteen mallisia laattoja. Lastoja ja leimasimia on erilaisia. Itselläki on leimasin, jonka toisessa päässä on lasta. Kuvioinnin tekemistä varten tarvitset tietenkin kynsilakkaa.



Ohjeet leimasimen käyttöön

1. Valitse mieluinen kuvio laatasta ja tiputa sen päälle tippa kynsilakkaa.


2. Vedä kynsilakka lastalla kuvion yli. Paina lasta tiukesti kiinni levyyn, koska muuten ylimääräinen lakka jää kuvion ympärille.


3. Paina leimasin kuvion päälle. Näin laatan kuvio jää kiinni leimasimeen.



4. Paina leimasimen kuvio kynsiin. Katso tarkkaan että kuvio on oikeinpäin ja tulee haluttuun kohtaan.



Minulle leimasimen käyttö tuntui alussa hankalalta ja kesti ennen kuin löysin oikean taktiikan. Huomasin, että lasta pitää vetää jämäkästi, sillä muuten lakkaa jäi kuvion ympärille ja tarttui sitten leimasimeen kuvion kanssa. Leimasimen käyttöä kannattaaki ensin harjoitella vaikka paperille. Kaikki kynsilakatkaan ei käy tähän tarkoitukseen. Minulla ainakaan kimalle kynsilakat ei oikein tahtoneet onnistua. Lakka, jota käytin tässä, oli Seppälästä ostettu Nail Star -kynsilakka.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Rakennekynsiä ja glitteriä


Heippa taas!
Tämä minun blogin kirjoittaminen on taas jäänyt vähemmälle kun Bloggeri ei ole tahtonut toimia ja on ollut kiireitä. Tässä nyt kuitenkin haluan kertoa minulle hyvin kiinnostavasta aiheesta kuten rakennekynnet.
Olen käynyt laitattamassa itselleni rakennekynnet ensimmäistä kertaa vuonna 2011. Muistan kuinka mielissään olin vaikka ne eivät olleetkaan hirveän hienot. Pidin niistä tosi paljon eikä silloin vielä ollut ajatuksissakaan, että alkaisin tekemään sellaisia itse. Noin vuosi siitä eteenpäin päätin ostaa Prismasta Rio:n kynsistudion, joka silloin maksoi n. 100€. Äitinikin oli kiinnostunut kynsien värkkäilystä ja oli sitten hänkin käynyt ostamassa itselleen samantapaisen paketin. Siinä me sitten kotona istuimme pöydän ääressä väkertämässä kynsiä itsellemme. Ensimmäisellä kerralla minulla meni ainakin 5 tuntia että sain ne tehtyä. Valmiit kynnet eivät olleet mielestäni hienot ja tuntui että niissä oli kaikki pielessä.

 Tässä ne nyt on. Ei ehkä niinkään pahat ensimmäisiksi.



Vuoden ajan harjoittelin kynsien tekemistä itselleni. Kun itselle tekeminen alkoi jo sujumaan aloin tekemään kynsiä myös kavereilleni. Ensin oli outoa alkaa tekemään jollekin toiselle, mutta siihen tottui ajan myötä. Olen selannut varmaan kaikki mahdolliset kynsivideot läpi YouTubesta ja etsinyt ideoita netistä. Kerran sitten selaillessa löysin sivun nimeltä Studio New One. Sieltä löysin listan erillaisista kursseista, joita pidetään Oulussa ja olin aivan innoissani löydöstä. Sivulta löytyin ripsipidennyskursseja sekä erillaisia rakennekynsikoulutuksia. Minun oli aivan pakko ilmoittautua geelikurssille! Olin ilmoittautunut reilun kuukaiden ennen kurssin alkua enkä meinannut jaksaa odottaa.


Sitten se päivä vihdoin koitti ja pääsin harjoittelemaan rakennekysien tekemistä ihan ammattilaisen opastuksella. "asiakkaana" minulla oli kaverini, jolle sainkin tehdä ihanat pitkät piikkikynnet (joilla hän oli kerennyt muutaman päivän aikana siitä rikkoa vaatteita).
Lopputulos oli mielestäni hyvä. Pidin kurssista todella paljon ja odotan taas innolla seuraavia kursseja. Nyt kaverillani pitäisi olla se kynsien huoltoväli, mutta kynnet taitavat vieläkin olla erinomaisessa kunnossa, ettei niitä edes tarvitse huoltaa.

Kun olin laittanut Facebookiin kuvan kynsistä mitä olin kurssin jälkeen kerennyt tehdä niin äitini pyysi minua tekemään hänellekin kynnet. Äitini kävi minun luona yökylässä syyslomalla ja tein sitten ne kynnet, jotka hän oli toivonut.

Näissä kynsissä on kimallusta kerrakseen.

Uskon että jatkossakin tulen kirjoittamaan paljon rakennekysistä ja muista kynsijutuista. Joten seurailkaa blogiani ja laittakaa kommenttia postausehdotuksistanne!

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Turkiye Alanya

Moi! Kirjoittelen nyt sitten ihanasta Turkin matkasta. Lähdimme siis 16.06.2013 reissulle Turkin Alanyaan. Meinas vähän jännittää tuo lentomatka kun en ole aikaisemmin ollut kuin 50min lentokoneessa Oulu - Helsinki välillä. Tässä siis olisi muutamia kuvia lomalta.



Matkamme alkoi Oulun lentokentältä ja päätyi Antalya Terminaaliin. Lentomme lähti n. klo 21.40 ja kesti 4,5 tuntia. Oli jo pimeää , joten näimme kaikki kaupunkien valot ohi lentäessä. Yritin ottaa niistä kuvia, mutta en omista sellaista laatukameraa, jolla olisin saanut selkeitä kuvia. Laskeutuminen oli minulle yhtä tuskaa. Tuntui kuin joku olisi puukottanut korvaan.

Pääsimme lentokentälle ja siellä meitä odotteli matkaopas, joka kertoi mihin bussiin meidän piti lähteä. Bussimatka Alanyaan kesti pari tuntia. Hotellille kun päästiin olin aivan rättiväsyny, koska en saanut matkalla nukuttua, mutta en vieläkään päässyt nukkumaan, koska oli jotain hämminkiä huoneitten kanssa. lopulta saimme Mikan kanssa yhteisen huoneen ja päästiin vihdoin nukkumaan.




Noi sängyt oli hieman kovat.


Turkissa ei kannattanut juoda hanavettä, jos ei halunnut saada mahatautia tai muuta. Meillä oli huoneessa minijääkaappi, jossa oli aina neljä pulloa puhdasta vettä.


Meillä oli parvekkeelta suora merinäköala. Koko päivän ajan siihen paistoi aurinko ja bikinit kuivui hetkessä!



Hotellilla oli yksi aivan ihana siivooja, joka tervehti aina niin iloisesti. Se oli taiteillu meijän sängylle sit tämmösen :)



Hotellilla ei tarvinnut olla nälissään, koska siellä oli koko ajan jotain ruokaa tarjolla! Aamupalan jälkeen oli snacksejä tarjolla, kuten salaattia, raskiksia, nugetteja, grillilihoja jne. Kaikki ruuat oli superhyviä! Päiväruuan jälkeen oli pullakahvit ja ennen iltapalaa jätskiä. En uskalla käydä vaa'alla, kun on viikon ajan syöny grilliruokia :)




Tuolla me sitten polskittiin menemään! Altaita oli yhteensä 4. Käytiin Mikan ja Lauran(Mikan pikkusisko) kanssa snorklailemassa meressä. Löydettiin söpöjä simpukoita ja erimaalaisia kolikoita. Mika oli löytänyt ravun niin piti ihan kuva ottaa ku oli iso.



Meriuinnit ei tehny kovin hyvää minun hiuksille. Lähtiessäni Turkkiin minulla oli ruskeat hiukset ja kirkkaan punaisia raitoja. Yhden uinnin jälkeen minulla olikin  blondeja raitoja :D
Merivesi oli "syövyttänyt" sen punaisen värin pois kokonaan! Kävin kyselemässä hiusten leikkuun ja värjyyn hintoja hotellin kampaamosta. Siitä tuli kauheeta sählinkiä niin päätin sitten lauantaina käydä muualla kampaajalla. Kävin leikkaamassa ja värjäämässä hiuksia Wella Star :ssa ja olin tosi tyytyväinen lopputulokseen! Työn jäljestä ja työnteossa huomasi heti ammattimaisuuden ja työ oli hyvin huolellista. Pyysin, että hiuksen värjättäisiin mahdollisimman luonnollisella värillä niin ne sekoitti minulle oman värin, eikä ottanu vaan pelkästään yhtä ruskeaa.



Musta jotenkin tuntuu, että turkkilaiset ei käytä tai ei osaa käyttää kelloa. Ihan sama mihin meni niin missään ei ollut kelloa! Koko hotellissa ei ollut kuin yksi kello sisällä ja yksi baarissa. Tässä tornissa on varmaan ainoat kellot mitä Alanyasta löytyy. Ne ei varmaan osaa kellon aikoja, koska olin varannut ensin hotellin kampaajalle ajan klo 18.00 eli klo 6.00 illalla ja ne luuli että tarkoitin klo 8.00 illalla...






Iltaisin kävimme Mikan kanssa kokiksilla baarilla, josta siis saimme juoda limukoita niin paljon kuin vain jaksoimme.



Ehkä paras kohta lomasta on se, että pääsee shoppailemaan! Me löydettiin pieni vaateliike, josta sai halvalla paitoja ja housuja. Mika oli ostanu kivan paidan, jossa lukee "BLAH-BLAH-BLAH-BLAH MY GIRLFRIEND NEVER SHUTS UP."



Noh, pitihän se itselläkin vähän shoppailla :) Tuli ostettua Jack Daniel'sin toppi ja t-paita, Adidaksen ja Ed Hardyn t-paitoja, Burberryn käsilaukku, Chanelin lompakko, Dolce & Gabbanan hajuvesi, Louis Vuittonin huivin, monokini-tyylinen uima-asu, haaremihousut ja tietenkin tuliaisia kavereille ja sukulaisille. Ostettiin Mikan kanssa Louis Vuittonin pussilakanasetti ja Mika osti mulle pinkin Louis Vuittonin rantapyyhkeen♥

Viikko meni liian nopeaa. Nyt pitääkin taas palata arkeen. Suomeen tullessa meinasi palella, vaikka Oulussa oli 22 astetta lämmintä. Olin vissiin tottunut, että päivällä on n. 45 astetta lämmintä ja yöllä vähintään 28. Nyt mä ymmärrän miksi ulkomaalaiset kävelee aina toppatakit päällä Suomessa.



Tattoo Festival

Moikka! Kirjotan nyt siis Oulussa olleesta tatskafestareista, jossa kävimme kavereiden kanssa. Festarithan oli Kuusisaaressa 10.- 11.05.2013. Tämä oli minun eka kerta ja ajattelin ottaa siellä tatuoinnin.



Ekana päivänä kävin ottamassa sen tatuoinnin. Olisin halunnut ottaa sormiin sisäpuolelle tekstin "CA$H ONLY", mutta kukaan ei ruvennut minulle sitä laittamaan, koska se kuluu nopeasti pois. Jotenka päädyin ottamaan toisen pääskyn. Eka tatuointini on tuo okean puolimmainen(kuvassa vasen), jonka olin ottanut viime kesänä Kajaanissa Red & White Inkissä. Festareilla oli paikalla Red & White Inkin tatskaajia Oulusta. Kävin niiltä kysymässä, että osaisiko ne tehdä samanlaisen. He sitten kertoivat, että se sama äijä, joka oli tehnyt tuon aikaisemman tatuoinnin oli tulossa Ouluun! Pikkasen olin mielissään. Minulle sitten ilmoitettiin että se oli tullut ja kävin sitten sillä ottamassa tuon toisen lintusen. Eikä ollut edes kallis tuommonen: 150€ oli tuo ensimmäinen ja toisen sain sitten 80€:lla.



Elikkäs seuraavana päivänä kävin ottamassa samassa paikassa kielilävistyksen. Olin haaveillut kielilävistyksestä jo kauan ja nyt minä vihdoin uskalsin ottaa sellaisen. Jännitti tosi paljon, koska en ole pitkään aikaan ottanut lävistyksiä. Luulin aluksi, että sen laittaminen kävisi kipeää, mutta lopulta se ei oikein tuntunu miltään.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Wanhojen tanssit 2013


Hei! Nyt kun aloitin viimein blogin pitämisen ajattelin laittaa vähän vanhempia kuvia. Jotenka tässä olisi kuvia Wanhojen tansseista, jotka tanssin tänä vuonna. Käyn ammattikoulua, mutta pääsin silti tanssimaan kaverini kanssa. Mekkoni olin käynyt ostamassa hyvissä ajoin ennen tansseja ja koristelin sen itse helmillä ja paljeteilla.


Niinkuin kuvasta näkyy minulla oli ihana pitkä pinkki-musta tukka♥ Ja kaulassa minulla oli EMP:ltä tilattu musta goottityylinen kaulakoru. Meikit ja hiukset olen laittanut itse. Kuvassa näkyy myös vähän niitä koristeita mitä ompelin mekkooni.


Ilman hakaneuloja ja ompelutarvikkeita ei oltas selvitty! Parini mekon helma oli hieman liian pitkä ja jäi jalkojen alle tanssiessa. Noh, sehän siinä sitten repeili. Kun olin ostanu mekon olin sen itse lyhentänyt, joten se oli hyvän mittainen. Oli jotain hyötyä ommpelutaidoistakin tansseissa, nimittäin tanssien välillä erään tytön mekko oli revennyt ja me saimme sitten ommella sitä käsin kasaan.



Tässä me nyt kaikki kokonaisuudessaan olemme ☺